Kaupunginjohtajan valinta on helppoa

Lähettänyt sampsa Pe, 09/09/2022 - 12:27

Hakuaika Porin kaupunginjohtajaksi päättyi viime keskiviikkona klo 15. Välittömästi hakuajan päätyttyä johtavista luottamushenkilöistä koostuva toimikunta kokoontui. Nimet ovat julki, mutta toimikunnan jäsenenä en tässä vaiheessa ota niihin julkisesti mitään kantaa. Työ jatkuu.

Päätettävänä oli, onko hakuaikaa syytä jatkaa tai hakumenettelyä muuttaa. Tähän ei nähty mitään tarvetta. Pori sai arvoisensa hakijat.

Kenenkään potentiaalisen hakijan epätietoisuuteen ei jäänyt, että Pori hakee uutta johtajaa. Helsingin Sanomien etusivulla #porisuhdeneuvoja osoitti Setä-Samulin tapaan: ”We want You!”.

Samassa ilmoituksessa kerrottiin, että Pori on tutkimusten mukaan Suomen onnellisin kaupunki – maailman onnellisimmaksi todetussa maassa. Ja mainittakoon, että ilmoitus kesän hiljaisena aikana maksoi murto-osan Hesarin normaalista hinnoittelusta.

Porin kaupunginjohtajan valintakriteerit seuraavalle kuudelle vuodelle kumpuavat uudesta strategiasta ja sitä linjaa on valintatoimikuntakuntakin pyrkinyt noudattamaan. Vahvuuksina pidetään kasvuhakuisuutta, yhteyksiä elinkeinoelämään ja kykyä johtaa kaupungin edunvaltaa vähintään tasavertaisesta muiden johtajien kanssa niin yhteiskunnallisten kuin elinkeinoelämänkin päättäjien pöydissä.

Osaamista edellytetään myös johtamisessa. Mikromanageerauksen ja omien kavereiden suosimisen aika on ohi. Kaikkien kaupungin työntekijöiden motivaatiota lisää se, että johtaja kykenee antamaan näkemyksensä isosta kuvasta selkeästi, mutta jättää käytännön arjen päätökset heille, jotka käytännön arjessa ovat kiinni. Poliittiset tai muut kaveripiireihin perustuvat ratkaisut lannistavat koko organisaatiota.

Pori sai hyvät hakijat ja johtaja löytyy ilman epäilystä. Päätöksenteon tekee helpoksi se, että prosessi on selkeä. Puoluepolitiikka on yhdessä sovitusti jätetty sivuun ja ammattilaisten arviointien ja testien jälkeen jokainen tekee päätöksensä. Valtuusto sitten päättää joko yksimielisesti tai äänestämällä.

Myönnettäköön, että joitakin hyviä hakijoita kieltäytyi jättämästä papereitaan, kun poliittinen spekulaatio alkoi joitakin päiviä ennen hakuajan päättymistä. Uskon puutetta siihen, että kulttuuri Porissa on oikeasti muuttunut. Nähtäväksi jää, minkä merkityksen puoluekirjalle sitten kukakin lopulta antaa.

Kun johtaja on valittu sijaa mutinoille ei jätetä. Päätösten jälkeen kaupungin strategiaa toteutetaan yhdessä ja uusin voimin.