Kirjeitä vankilasta

Lähettänyt sampsa Ti, 21/01/2020 - 08:00

Afrikassa on käsite, ubuntu – syvä tunne siitä, että olemme ihmisiä vain muiden ihmisten ihmisyyden kautta. Jos haluamme toteuttaa mitään tässä maailmassa, se tapahtuu yhtä paljon muiden ihmisten työn ja saavutusten ansiosta kuin omiemme.

Näin ubuntun määritteli rauhannobelisti Nelson Mandela. Luin muutaman kirjan hänestä ja häneltä: omaelämänkerran, hänen kirjeensä vankilasta ja kolme vuotta hänen varjonaan kulkeneen Richard Stengelin Mandelan tien. Ne ovat tämän kirjoituksen lähteet. Suosittelen samaa lukukokemusta kaikille, erityisesti kiihkomielisille päättäjille.

Edes 27 vuotta vankilassa eivät murtaneet eivätkä katkeroittaneet savimajasta asianajajaksi, apartheidin vastustamisen johtajaksi ja presidentiksi noussutta Mandelaa. Hän säilytti hymynsä, jonka koko maailma tuntee.

Mandelalla oli yksi periaate: tasa-arvoiset oikeudet kaikille, riippumatta rodusta, yhteiskuntaluokasta tai sukupuolesta. Etelä-Afrikkasta oli tehtävä demokratia ja apartheid oli poistettava.

Mahdela oli optimistinen realisti. Pragmaatikko, jolle kaikki toimet olivat taktiikkaa, strategiaa saavuttaa periaate – nykyisin kai sanottaisiin visio. Vision saavuttamiseksi hän joutui luopumaan liian paljosta. Kun hän vastasi pojalleen, miksei voi olla yötä kotona, "koska miljoonat muut lapset tarvitsevat minua" - hän vastasi. Sydäntäsärkevää.

Joidenkin mielestä naiviutta tai heikkoutta oli Mahdelan halu etsiä jokaisesta ihmisestä hyvää. Hyvän näkeminen ihmisessä lisää mahdollisuutta, että he tuovat esiin paremman puolen itsestään. Se toimi. Hän sai vankeja piesseet vartijat ja afrikaansitkin lopulta puolelleen.

Sekä että – oli Mahdelan vastaus moneen kysymykseen ihmisistä ja politiikasta. Vain harva asia on mustavalkoinen. Ihminen ei ole yhtä kuin hänen parhaat tai pahimmat tekonsa. Ihminen ei ole luonnostaan paha vaan usein olosuhteiden uhri, opetettu. Nuori radikaali oli ymmärtänyt tämän vapauduttuaan vankilasta 71-vuotiaana.

Etelä-Afrikassakin äärioikeisto nostaa päätään. Historia unohtuu. Käsittämätöntä, mutta niin tuttua Suomessakin. Olemmeko oppineet mitään?

Mandela ei uskonut ihmeisiin eikä jumalalliseen väliintuloon. Hän halusi tarttua toimeen ja toivoi sitä muiltakin. Ei hätäisiä liikkeitä, ei selkävoittoja. Tyyneyttä ennen ja jälkeen tekojen ja päätösten. Yksittäiset taistelut ovat vähemmän tärkeitä kuin kurssin kääntäminen pysyvästi.

Kynä on miekkaa mahtavampi.