Aktiivimalliahan kannattavat kaikki

Lähettänyt sampsa Ke, 02/05/2018 - 14:12

Tela kertoi, että me satakuntalaiset syömme eläkevarallisuutta vuosittain yli 200 miljoonaa enemmän kuin tienaamme. Onneksi jotain on kertynyt sukan varteen, mutta kolme neljännestä kuukausittaisista eläkkeistä kerätään jo nyt työtä tekeviltä.

Eläkkeet, hoivapalvelut, korjausvelka ja investoinnit tulevaisuuteen pitäisi kyetä rahoittamaan. Työllisyysasteen nosto on välttämätöntä ja kiireellistä.

Ekonomistit uskovat, että hallitus yltää tavoitteeseensa nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. Tämä on kuitenkin kaukana esimerkiksi Ruotsista, eikä riitä kuin aluksi.

Välillä tuntuu, että sanotun ovat ymmärtäneet kaikki poliitikotkin. Välillä taas toisen moittimisen pakko on voimakkaampi kuin ratkaisujen etsiminen.

Työttömyyden alentamiseen tähtäävä aktiivimalli on saanut puolueet barrikadeille ja vappuliput liehumaan. Mallissa työnhakijalta edellytetään entistä suurempaa aktiivisuutta työllistymisensä eteen.

Tietenkin mallissa kuin mallissa on yksityiskohtia, jotka herättävät huolia, mutta huolet ovat ratkaistavissa. Ongelmakohtia on jo alettu paikata.

Oppositiopuolueiden tehtäväksi on väitetty hallituksen arvosteleminen. Kauhukuvien lietsonta ja herravihan kylväminen ovat osa retoriikkaa.

Samaan aikaan oppositiopuolueissa on aktivoiduttu asian ytimessäkin. Puolueet ovat julkaisseet omia mallejaan siitä, miten yhteiskunnat tuet ja työllistymisen kannusteet voidaan yhdistää.

Yllättäen kaikkien suurten puolueiden ohjelmissa sosiaaliturvan saamisen edellytys on entistä aktiivisempi työnhaku tai koulutus. Ainoastaan vihreiden ohjelmassa jaetaan perustuloa vastikkeetta, mutta puheenjohtaja Aalto on hänkin esittänyt esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista.

Aktiivimallin isänä pidetään vasemmistoliiton entistä puoluesihteeri Ralf Sundia. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinnekin on esittänyt työttömille pakollista hoivatyötä.

Kaikki siis ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että työnteon vastaanottamisen kynnystä on madallettava ja työkykyiset on pidettävä vireessä. Kannustinloukot haittaavat toimeentuloa, mutta vielä ongelmallisempaa on, että ne passivoivat pitkäaikaistyöttömyyteen ja syrjäytymiseen.

Muutos on edessä ja sitä on syytä odottaa ilolla eikä pelolla - saati pelottelulla. Ajelehtimisesta on siirryttävä päätöksiin. Veneessä on oltava tilaa jokaiselle ja soutajan paikkojakin on vielä vapaana.