Keväällä vietin ensimmäisen virallisen lomani ikinä. Siis sellaisen, että oli oikein lomatuuraaja ja laitoin puhelimeni kiinni. Samoilin luonnossa.
Kolin kansallismaisema elähdytti. Niin myös Ylläs-Pallas. Syvyyttä kumpaankin toi faktatieto, jota jaettiin luontokeskuksissa.
”Suomen luonto tarjoaa uskomattomia elämyksiä” – ei ole vain klisee, vaan totta. Toki tätä voidaan hyödyntää vaikkapa matkailussa, mutta ehkä tärkeämpää olisi ymmärtää sen merkitys jokaisen mielenrauhaan.
Selkämeren kansallispuisto on saavutus. Statuksesta voisi ottaa enemmänkin irti, sillä kyse on todellakin kansallisesta ylpeydenaiheesta.
Kiviniemen minihallitusneuvotteluissakin puisto oli esillä. Siellä tehtiin kaksi päätöstä. Toinen oli BKT:n rinnalle otettava onnellisuusindeksi. Siitä ei ole sittemmin kuultu.
Toinen oli päätös, että Säpissä voidaan huoltaan muflonkantaa myös metsästämällä. Ratkaisu vaati ankaraa lobbausta jopa niin, että erään hallituspuolueen kesäkokouksessa tarjoiltiin sekä muflonin lihaa että villilampaasta nimensä saanutta mallasjuomaa – silloin vielä ankaria säännöksiä hieman väljästi tulkiten.
Yyterin puuterimaista hiekkaa ja puhdasta merivettä ei korvaa mikään. Onhan jossain Helsingissäkin Hietsu, mutta se on pahainen puisto suurkaupungin vilinässä. Ties mitä tuhkaa siihenkin on laskettu.
Enskerin pirunpellot saavat haukkomaan henkeään. Vain muutaman merimailin päässä lempeästä hiekasta ja dyyneistä aaltoilevat kivipellot laittavat miettimään meren voimaa.
Outoorin laguuni on salattu paratiisi. Nyt on laiturikin kunnossa ja kalastajien kelluva sauna lämpenee kaikille. Kesyyntyneistä ketuistakaan ei ole harmia.
Outoorissa on myös muistomerkki mereen vajonneille. Tragediat hiljentävät rannalla, mutta sukeltajille hylyt tarjoavat seikkailun kirkkaissa vesissä.
Muutama viikko sitten törmäsimme lasteni kanssa niihin Säpin mufloneihin. Kaikki pelästyimme ja meidän puolelta myös ihastuimme. Silläkin tunteella elän taas vuosia.
Meri yhdistää kansoja ja mantereita. Merimiessukuinen isoisäni tapasi järvimökin saunan terassilla ihailla maisemaa, mutta samalla huokaista, että järvi on vain meren korvike. Tämän ymmärtää, kun on käynyt ulapalla.
Suomesta puuttuu aavaa merta ja sen muovaamaa ympäristöä valottava luontokeskus. Olisikohan sellaisen paikka Porissa. Ennen kuin raumalaiset senkin vievät.
Sampsa Kataja
Asianajaja
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja