Venäjää ei pidä mielistellä

Lähettänyt sampsa Ti, 03/04/2018 - 13:17

Kerran elämässäni olen tuntenut polvissani tutinaa. En tiedä, oliko se jännitystä, pelkoa, vihaa vai kaikkia niitä.

Olimme juuri saapuneet Suomen suurlähetystöön Moskovassa, kun kuulimme, että Helsingistä saapuneessa lentokoneessamme saattoi olla radioaktiivista poloniumia. Silloin vielä syntymätön lapsemme oli mukana lennolla.

Litvinenko oli murhattu Lontoossa ja poloniumia epäiltiin olleen koneessa myös Helsingin ja Moskovan välillä. Moskovan kenttä oli suljettu. Meitä valmistauduttiin evakuoimaan junalla.

Sergei Skripalin murhayritys Salisburyssä ei ole vain jännittävä agenttinäytelmä. 133 ihmisen epäillään joutuneen alttiiksi hermomyrkylle. Miten kukaan voi toimia näin viattomia kohtaan?

Siviilien tappaminen ja asettaminen hengenvaaraan on terrorismia. Kaiken saatavissa olevan tiedon perusteella rajanaapurimme on valmis ja halukas käyttämään terrorismia omien päämääriensä saavuttamiseen. Sen päättäjät ovat jopa ylpeilleet sillä, että kansainväliset säännökset eivät sitä pidättele.

EU:n ja Suomen päätös karkottaa venäläisiä diplomaatteja oli oikea. Tuntuu käsittämättömältä, että vasemmistopoliitikot ovat kritisoineet päätöstä. Luulin suomettumisen olleen ohi tai ainakin kuvittelen, ettei Venäjän mielistelyä ole enää puolueesta kiinni.

Venäjän kyky ja halu käyttää väkivaltaa myös maansa rajojen ulkopuolella on fakta. Georgia, Krim ja Itä-Ukraina murhien ohella ovat totta. Monen mielestä Virossa haettiin patsaskiistassa syytä miehittää maa, mutta vain EU:n ja Naton jäsenyys estivät pyrkimykset.

Olisiko myös vasemmistopoliitikkojen aika avata silmänsä. Venäjä on sotilasmahti, rikkoo kansainvälisiä sopimuksia ja tekee mitä haluaa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Venäjän kanssa voisi elää ja tehdä rakentavaa yhteistyötä. Itse asiassa päinvastoin: Mitä enemmän Venäjä sitoutuu kauppaan ja yhteistyöhön länsimaiden kanssa, sitä vaikeammaksi tulee sen omavaltainen käyttäytyminen. Sitä paitsi; venäläiset arvostavat niitä, jotka puhuvat suoraan.  

Alkavan viikonlopun vietän maanpuolustuskurssilla Rajajoosepin tuntumassa. Luotan siihen, että rajavartiosto ja puolustusvoimat ovat ajan hermolla. Ilmaiseksi puolustuskykyämme ei kuitenkaan ylläpidetä.

Koneessamme ei ollut poloniumia ja tyttäremme syntyi terveenä. Kokemus kantaa. Sittemmin polveni eivät ole tutisseet, vaikka tiedän, että tästäkin kirjoituksesta taas jotain seuraa.

Sampsa Kataja

Asianajaja