Sampsan kolumnit lehdissä

Uusin sisältö

SK kolumni: Perustuslakiprofeettojen ylivaltaa – käytännön elämä ja nykytodellisuus jäävät taka-alalle

Lähettänyt sampsa Ti, 26/02/2019 - 10:35

Tulkinnat peruslaista ampuvat yli. Yhdenvertaisuus ja kansanvalta ovat itseisarvoja, mutta niiden varjolla estetään toimivia käytäntöjä.

Osallistuin nykyisen perustuslain valmisteluun työryhmässä, jonka jäsenenä olivat muun muassa nykyisin Supoa johtava Antti Pelttari ja Ulkopoliittista instituuttia johtava Teija Tiilikainen. Emme osanneet aavistaa, että länsimaisten arvojen kirjaaminen lakiin johtaa käytännön ongelmiin.

Kelanauhurista tiedustelulakeihin

Lähettänyt sampsa La, 09/02/2019 - 09:38

Seurasin huvittuneena kohua, kun puolustusministeri ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja avautuivat puhelinkuuntelusta. Päättäjät totesivat, että häiriöt linjalla yleistyvät kummasti, kun keskustellaan turvallisuuspolitiikasta.

Uutisissa soitettu häiriötallenne kuulosti kovin tutulta. Koska häiriö muistuttaa vanhanaikaisen kelanauhurin pikakelausta, olemme ääntä kuunnelleiden kanssa leikillisesti todenneet, että langalla täytyy olla entinen itänaapuri.

SK kolumni: Uutisvirrassa on oltava mukana kaikissa kanavissa, mutta näen riskejä vauhtisokeudesta

Lähettänyt sampsa Ti, 29/01/2019 - 08:00

Poliitikkojen on väitetty tulleen lehdistön apajille. Ovat tiemmä muuttuneet sopuleiksi. Sinkoilevat yhtenä laumana milloin minkäkin aiheen perässä.

Edellisenä lauantaina ihmettelin tämänkin lehden päätoimittajalle, miten vähän ihmiset lukevat lehdistä kokonaisia artikkeleita tai syvempiä analyyseja. Oli juuri uutisoitu, että olen valmis palaamaan eduskuntaan, mutta yllättävän harva siitä tiesi.

Esikuvani Jokke

Lähettänyt sampsa La, 20/10/2018 - 12:11

Lukion työharjoittelussa pääsin Jaguarin kyytiin. Jokke oli kai valinnut auton sen nimen perusteella. Malli oli Sovereign.

Myöhemmin hain valtiolle töihin. Jokken puoliso oli viraston johtaja. Pärjäsin testeissä ja sain työpaikan; Jokken toimistossa.

Siihen aikaan Jokke oli häikäilemättömän asianajajan maineessa. Joku varoittelikin, mikä tietenkin lisäsi kiinnostustani. 

Tagit

Ainahan se on mielessä - Loma

Lähettänyt sampsa To, 20/09/2018 - 11:14

Kasvukausi alkaa toukokuussa. Lapsityövoiman aikaan tällä oli yhteiskunnallista merkitystä. Kouluista piti päästä perheen yhteisiin maataloustöihin.

Agraariyhteiskunnan jäänteet määrittelevät yhä lomien ajankohdan. 200 kansanedustajaammekin nostaa perunat aina loka-marraskuun vaihteessa. Perunat ovat tärkeämpiä kuin omat mukulat, joiden syyslomat on tällöin jo pidetty.

Lahjattomat treenaa ja epävarmat venyttelee

Lähettänyt sampsa Ti, 11/09/2018 - 11:02

En ole pitänyt maratoneilla kehuskelemista juuri minään. Hyödyllisempäänkin voisi aikansa käyttää.

Nyt sitten juoksin Medocissa. Alitin tavoiteaikani reippaasti ja ehdin maaliin kevyesti ennen radan sulkemista.

Ihan kylmiltäni en maratoniin lähtenyt. Erehdyin treenaamaan ja rikoin paikkani viimeisen kerran kolme viikkoa ennen juoksua. Lääkärin määräys oli iloinen yllätys, kun sain harjoituskiellon starttiin saakka.

Korkeakouluissamme väristään taas

Lähettänyt sampsa Ti, 21/08/2018 - 16:00

Yliopistokeskuksen johtaja siirtyi Samk:iin. Tampereen korkeakoulut yhdistyvät. Ammattikorkeakoulu hakee suuntaansa Tampereen ja Turun välillä. Mitä jää jäljelle?

Jos se on alueen toimijoista kiinni, korkeakoulutus Satakunnassa kukoistaa. Viime viikolla Satakunnan korkeakoulusäätiö lahjoitti 260.000 euroa yrityksiltä ja yhteisöiltä kerättyjä varoja varhaiskasvatuksen pedagogiikan professuurin perustamiseen Rauman kampukselle.

Aktiivimalliahan kannattavat kaikki

Lähettänyt sampsa Ke, 02/05/2018 - 14:12

Tela kertoi, että me satakuntalaiset syömme eläkevarallisuutta vuosittain yli 200 miljoonaa enemmän kuin tienaamme. Onneksi jotain on kertynyt sukan varteen, mutta kolme neljännestä kuukausittaisista eläkkeistä kerätään jo nyt työtä tekeviltä.

Eläkkeet, hoivapalvelut, korjausvelka ja investoinnit tulevaisuuteen pitäisi kyetä rahoittamaan. Työllisyysasteen nosto on välttämätöntä ja kiireellistä.