Epämiellyttävien totuuksien kertojan osa ei houkuta. Turpaan tulee sekä läheltä että kaukaa.
Ollessani mukana politiikassa minulle tarjoiltiin tätä roolia. Erittäin heikon itsesuojeluvaistoni johdosta otin tehtävän vastaan.
Jos vaikealle asialle piti pohjustaa maaperää, minun tehtäväkseni tuli kertoa kylmät faktat. Asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden järjettömyys, pikavippien ylilyönnit, tuloerojen välttämättömyys kannustavassa yhteiskunnassa, verotuksen lannistava vaikutus jne. jne. Aina sain nenään.
Ilokseni olen huomannut, että keskustelukulttuuri on muuttunut. Moniarvoisessa yhteiskunnassa erilaisia näkemyksiä jopa arvostetaan. Tämä ei tietenkään koske somemaailmaa tai eduskuntasalin julkista keskustelua.
Entinen kollegani Kimmo Sasi putosi eduskunnasta, koska piti kiinni asiallisesta linjasta. Saman on kokenut moni siltarumpupolitiikan sijaan isosta kuvasta puhunut. Yleensä totuuden torven kohtalo on karu.
On tähän poikkeuskin. Ystäväni Osmo Soininvaara kyllästyi ja päätti jättää eduskunnan. Päätöksen jälkeen hän alkoi puhua totuuksia. Kaikkien – myös hänen itsensä – yllätykseksi hänestä tulikin vaalien ääniharava. Osa äänestäjistä oli oletettua fiksumpia.
Niinkin lähellä kuin Ruotsissa sosialisti on sosialisti ja porvari markkinatalouden kannattaja. Poliitikot eivät häpeä sanoa sitä ääneen vaan ovat siitä ylpeitä. Suomessa kaikki yrittävät miellyttää kaikkia.
Olisiko meilläkin aika jokaisen päättäjän kertoa oma ideologiansa ja sen perusteena olevat faktat. Pullamössön sijaan tarvittaisiin oikeaa puhetta ruisleivästä ja kermavaahdosta – kumpaakin tarvitaan, mutta ei samalta lautaselta.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja