Maanpuolustuksen merkityksen noustua kahvipöytäkeskusteluun olisi houkutus puhua omista armeijasaavutuksista ja omasta suuresta maanpuolustustahdosta. Tässä yhteydessä se olisi loukkaus menneitä sukupolvia kohtaan, jotka sodan oikeasti kokivat. Se olisi loukkaus ammattisotilaita kohtaan, jotka varautuvat sotaan joka päivä ja yö.
Suomessa maanpuolustustahto on maailman yhtenäisin ja korkein. Tänään sotaväessä olevat tietävät, että kyse ei ole pakosta eikä sotaleikeistä. Kyse on Isänmaasta ja vapaudesta – ja sota Euroopassa on totta. Venäjään ei voi luottaa, sanontaa mukaellen - vaikka voissa paistaisi.
Punaisimmankin jo ymmärrettyä, että Suomen turva on suomalaisten itsensä lisäksi lännessä, on Satakunnan oltava kehityksessä mukana. Satakunta tulee olemaan Nato-Suomen polttopiste.
Porin prikaatissa, johon nykyisin myös Kankaanpään rykmentti kuuluu, tähän on varauduttu jo pitkään. Satakunnassa on koulutettu lähes 6.000 valmiusjoukkolaista. Noin 70 prosenttia koulutetuista on osallistunut kansainvälisiin operaatioihin.
Porin prikaatilla on tahto ja kyky kouluttaa yhä enemmän sekä suomalaisia että muualta tänne oppia hakemaan tulevia. Jo nykyisellään Nato-sotilaita koulutetaan Satakunnassa viikoittain. Varuskunnissa konkretian havaitsee englanninkielisistä tienviitoista ja opasteista.
Porissa on rakennettu jo tovi sitten Nato-yhteensopiva lentokenttä ja satama. Valmius lisätoimiin on olemassa ja pelkästään valppailla silmillä on voinut havaita, että tämä infra on käytössä ja lisärakentaminen vain käskyn päässä.
Uuteen keskusteluun sekä puolustusvoimien että huoltovarmuuden kannalta on noussut Pori-Parkano-radan kunnostaminen. Kyse ei ole enää vain kaupallisesta liikenteestä, vaan siitä, miten raidelogistiikka äärimmäisissä oloissa toimii.
Eikä huomiotta voi jättää mahdollisuuksiamme puolustusteollisuudelle. Rauman telakan tilaukset ovat tiedossa, paljon muutakin on vireillä.
Puolustusvoimat on tutkimustenkin mukaan valtion toimijoista vähiten ailahteleva politiikan ailahtelevissa virtauksissa. Historia ja kokemus ovat opettaneet. Aluepolitiikka ei ole ensimmäinen argumentti Isänmaan puolustuksessa. Järkisyyt puhuvat Satakunnan puolesta, kun Nato lisää läsnäoloaan Suomessa.
Maailman korkeimman maanpuolustustahdolle on syynsä. Suomalaiset kokevat, että Suomi on puolustamisen arvoinen. Tämä on viesti myös muista kuin maanpuolustuksesta päättäville.
Kirjoittaja on porilainen asianajaja, Satakuntaliiton ja Porin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja